
Golfkentän suunnittelu etenee vauhdilla!
Vanajanlinnan pihapiiriin on suunniteltu omaa 18-reikäistä kansainvälistä golfkenttää jo yli vuoden ajan. Englantilainen osin PGA European Tourin omistama suunnittelutoimisto European Golf Design Limited on valittu kentän suunnittelijaksi. Väylästö alkaa jo hahmottua ja lupamenettelyt voivat näin ollen käynnistyä vielä tämän vuoden aikana. Toivomme koko hankkeen pääsevän liikkeelle toden teolla jo vuoden 2002 aikana.
|
European Golf Design on suunnitellut useita kymmeniä huipputason kenttiä eri puolille maailmaa. Firman suunnittelemat Berliinin Sporting Clubin ja Katalonian PGA Golfin kentät valittiin valmistumisvuosinaan 1997 ja 2000 Golf World-lehden toimesta parhaiksi uusiksi kentiksi Euroopassa.
EGD on perustettu vuonna 1992, ja siinä ovat osakkaina PGA European Tour sekä IMG Worldwide. Yritys on korkealuokkaisten ja menestyvien kenttien suunnittelija, joka tunnetaan erityisesti aikatauluissa ja budjetissa pysymisestä. EGC:llä on runsaasti kokemusta erilaisten kenttien suunnittelusta eri puolilta maailmaa, ja sen suunnittelutiimien jäsenet on huolella valittu kykyjensä ja taitojensa perusteella. Huippusuunnittelijoiden taidot ja kokemus yhdistettynä paikallisiin erityispiirteisiin auttavat EGC:tä luomaan yksilöllisiä kenttiä. Myös maisemasuunnittelun, maankäytön, agronomian, kenttähallinnon, urakoinnin ja multimediapalveluiden asiantuntemus kuuluvat European Golf Designin osaamisalueisiin.

