AVOIMET TYÖPAIKAT

Vanajanlinna Oy tuottaa korkeatasoisia majoitus-, kokous- ja juhlapalveluita sekä muita tapahtumia. Järjestämme tapahtumat aina kokouksesta konferenssiin tai saunaillasta sukujuhliin. Eri kohteidemme idylliset miljööt ovat kuin toinen todellisuus. Vahvuutemme ja menestyksemme avaintekijä on ammattitaitoinen, osaava ja iloinen henkilökunta, joka on sisäistänyt palvelumme korkean laadun tärkeyden. Tutustu avoimiin työpaikkoihin Vanajanlinnassa, Linna Golfissa sekä Metsänvartijan Tilalla Hämeenlinnassa, Mukkulan Kartanossa Lahdessa ja Levi Spiritissä Levin Taalovaarassa.
 
 

Tällä hetkellä etsimme työkavereita seuraaviin tehtäviin:

Talouden johtaja vakituiseen työsuhteeseen Vanajanlinna Groupiin

Löytyykö sinulta paloa ja halua päästä kehittämään kasvuvaiheessa olevan hospitality-alan yrityksen taloushallintoa ja kehittämään toimintaprosesseja sekä numerojohtamista?

Sinulla on keskeinen rooli yrityksemme taloushallinnon ”hands-on” toteuttamisessa ja valvonnassa, strategisen taloussuunnittelun ohjaamisessa sekä yrityksen yleisen menestyksen edistämisessä ja kehittämisessä. Lisäksi kuulut yrityksen johtoryhmään.

Vanajanlinna on yksi johtavista palvelualan toimijoista Suomessa. Olemme yksityisomisteinen ja vakavarainen pitkän linjan luotettava työnantaja, jonka toimipisteissä tunnet itsesi niin työntekijänä kuin asiakkaana tervetulleeksi ja arvostetuksi. Liikevaihtomme on noin 8M€.

Tarjoamme sinulle monipuolisen ja vastuullisen työnkuvan, jossa pääset kehittämään kasvavaa ja dynaamista yritystä sekä saat mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen. Tule mukaan mukavaan työporukkaan, jossa löytyy upea työskentelymiljöö sekä hyvät henkilöstöedut.

Tehtävän kuvaus:
Monipuolisessa työnkuvassa vastaat päivittäisten taloushallintotehtävien suorittamisesta ja pääset työskentelemään tiiviisti toimitusjohtajan kanssa. Johdat yrityksen toiminnan kehitysprojekteja, joista osassa olet toteuttajana. Olet myös osa yrityksen johtoryhmää.

Työnkuvaan kuuluu mm.:

Taloushallinto:
– Budjetointi ja ennustaminen: Vastaa yrityksen talousarvion laatimisesta, budjetoinnista ja ennusteiden tekemisestä yhdessä toimitusjohtajan ja yksiköiden vetäjien kanssa.
– Kirjanpito: Valvoo ja vastaa yrityksen kirjanpidosta, tilinpäätösten laadinnasta ja taloudellisten raporttien analysoinnista.
– Laskutus ja maksuliikenne: Vastaa laskutuksesta, saatavien hallinnasta sekä yrityksen maksuliikenteestä ja kassanhallinasta.
– Palkat: Huolehtii yrityksen palkanmaksusta.
– Toimintatapojen ja raportoinnin analysointi ja kehittäminen yhdessä kohdepäälliköiden kanssa.

Hallinto:
– Henkilöstöhallinto: Vastaa työsopimuksista, palkkahallinnosta ja henkilöstön kehittämisestä.
– Sopimukset: Valvoo ja hallinnoi yrityksen sopimuksia.
– Yrityksen kehityshankkeiden johtaminen.
– Yrityksen strateginen kehittäminen: Osallistuu yrityksen strategisen suunnittelun ja päätöksenteon prosesseihin, tarjoten taloudellista ja hallinnollista näkemystä.

 

Tehtävässä menestyminen:

Etsimme rooliin henkilöä, jolta jo löytyy työkokemusta vastaavasta tehtävästä sekä tehtävään sopivaa koulutustausta. Eduksi luemme aiemman hospitality-taustan, mutta se ei ole edellytys.

Pääasialliset ohjelmistotyökalut ovat mm. Netvisor, Hotellinx Cloud sekä MS Officen -tuotteet, ja näiden aikaisempi käyttökokemus katsotaan eduksi.

Persoonaltasi olet vahvasti kehittäjäluonteinen – sinulta löytyy kykyä tuoda innovatiivisia ratkaisuja tarpeisiimme ja tiukankin paikan tullen pystyt seisomaan päätöksiesi takana. Yhteistyökykysi on vahvaa eri sidosryhmien kanssa ja kommunikaatiotaitosi ovat hyvät.

Työtä on mahdollisesti tehdä hybridisti osittain etänä.

 

Hakuohjeet ja lisätiedot:

Mikäli uskot olevasi etsimämme osaaja ja haluat olla mukana rakentamassa menestystarinaamme, lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi toimitusjohtajallemme Marko Majamäelle: marko.majamaki@vanajanlinna.fi
Mainitse hakemuksessasi myös mahdollinen aloituspäivä sekä palkkatoiveesi.

Aloitamme haastattelut hakuaikana joten mikäli kiinnostuit, toimi pian. Työn aloitus sopimuksen mukaan.

Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja Marko Majamäki
marko.majamaki@vanajanlinna.fi / p .0400413608

Hotelli Vanajanlinna etsii ravintolatyöntekijää kesäksi

Tässä työssä sinun parhaat puolesi on helppo tuoda esille ainutlaatuisen ympäristön ja laadukkaan ruoan äärellä. Olet mielellään jo hankkinut kokemusta asiakaspalvelusta. Asiakaspalvelu on työpäiväsi tärkein asia ja tiimityö on sinulle luonnollinen osa onnistumista.
 
Omaat reippaan ja iloisen asenteen, jolla teet asiakkaan onnelliseksi tapahtumasta ja palvelutilanteesta riippumatta. Tärkeintä on oikea asenne ja halu oppia.
 
Tässä työtehtävässä huolehdit pääasiassa iltaisin tilaustarjoilusta, mutta työtehtäviisi voi kuulua myös aamupalan ja lounaan tarjoilutehtäviä sekä baaritarjoilua.
 
Odotamme sinulta:
• hygieniapassia
• sitoutumista 
• kokemusta ja hyvää asiakaspalveluasennetta
 
Odotamme sinulta valmiutta työskennellä niin aamu- kuin iltavuoroissa ja viikonloppuisin, sillä kesäkauden aikana palvelemme asiakkaita seitsemänä päivänä viikossa.
 
Haethan paikkaa mahdollisimman pian, jos koet olevasi etsimämme henkilö. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja teemme valinnat heti sopivien henkilöiden löydyttyä.
Mahdollisuus työmatkojen kulkemiseen omalla autolla on lähes pakollista työpaikan sijainnin vuoksi.
Aloitus sopimuksen mukaan, toivottavasti toukokuun aikana.
 
Oletko sinä etsimämme osaaja?
Jos haluat tietää lisää, soita: 0443711138 Mikko Rask
Vapaamuotoiset hakemukset mikko.rask@vanajanlinna.fi 
 
Täytä hakulomake

Tarjoilijoita Vanajanlinnaan kesäksi

Tässä työssä sinun parhaat puolesi on helppo tuoda esille ainutlaatuisen ympäristön ja laadukkaan ruoan ja juoman äärellä. Olet jo hankkinut kokemusta tarjoilusta ja osoittanut osaamisesi. Asiakaspalvelu on työpäiväsi tärkein asia ja tiimityö on sinulle luonnollinen osa onnistumista.

Tässä työtehtävässä huolehdit pääasiassa à la carte tarjoilusta sekä tilaustarjoilusta, mutta työtehtäviisi voi kuulua myös aamupalan ja lounaan tarjoilutehtäviä sekä baaritarjoilua. Tunnet viinit tai olet innokas oppimaan ja käyttämään hetken myös ruokalistaan tutustumiseen.
 
Odotamme sinulta:
• anniskelupassia
• hygieniapassia
• sitoutumista
• kokemusta ja hyvää asiakaspalveluasennetta
 
Odotamme sinulta valmiutta työskennellä niin aamu- kuin iltavuoroissa ja viikonloppuisin, sillä kesäkauden aikana palvelemme asiakkaita seitsemänä päivänä viikossa.

Haethan paikkaa mahdollisimman pian, jos koet olevasi etsimämme henkilö.
Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja teemme valinnat heti sopivien henkilöiden löydyttyä.
Mahdollisuus työmatkojen kulkemiseen omalla autolla on lähes pakollista työpaikan sijainnin vuoksi.

Aloitus sopimuksen mukaan, toivottavasti toukokuun aikana.
Palkkaus sopimuksen mukaan.
 
Oletko sinä etsimämme osaaja?
Jos haluat tietää lisää, soita: 0443711138 Mikko Rask
Vapaamuotoiset hakemukset mikko.rask@vanajanlinna.fi 
 
Täytä hakulomake

Baaritarjoilija Vanajanlinnaan kesäksi

Tässä työssä sinun parhaat puolesi on helppo tuoda esille ainutlaatuisen ympäristön ja laadukkaan ruoan ja juoman äärellä. Olet jo hankkinut kokemusta baarityöskentelystä ja osoittanut osaamisesi. Asiakaspalvelu on työpäiväsi tärkein asia ja tiimityö on sinulle luonnollinen osa onnistumista.
 
Tässä työtehtävässä huolehdit pääasiassa baarityöskentelystä sekä tilaustarjoilusta mutta työtehtäviisi voi kuulua myös aamupalan ja lounaan tarjoilutehtäviä. Tunnet juomat, niin alkoholilliset kuin alkoholittomat sekä olet innokas oppimaan ja käyttämään hetken myös ruokalistaan tutustumiseen.
  
Odotamme sinulta:
• anniskelupassia
• hygieniapassia
• sitoutumista 
• kokemusta ja hyvää asiakaspalveluasennetta
 
Odotamme sinulta valmiutta työskennellä niin aamu- kuin iltavuoroissa ja viikonloppuisin, sillä kesäkauden aikana palvelemme asiakkaita seitsemänä päivänä viikossa.
 
Haethan paikkaa mahdollisimman pian, jos koet olevasi etsimämme henkilö. 
Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja teemme valinnat heti sopivien henkilöiden löydyttyä.
Mahdollisuus työmatkojen kulkemiseen omalla autolla on lähes pakollista työpaikan sijainnin vuoksi.
 
Aloitus sopimuksen mukaan, toivottavasti toukokuun aikana.
Palkkaus sopimuksen mukaan.
 
Oletko sinä etsimämme osaaja?
Jos haluat tietää lisää, soita: 0443711138 Mikko Rask
Vapaamuotoiset hakemukset mikko.rask@vanajanlinna.fi 
 
Täytä hakulomake

Tarjoilija Klubiravintola Slotteen

Oletko aina haaveillut työskenteleväsi Suomen parhaassa golfravintolassa? Nyt se on mahdollista, joten tervetuloa työskentelemään laadukkaan ruokatuotteen, upeiden juomien sekä kahvin tuoksun keskelle. Haemme tarjoilijoita golfkaudeksi (toukokuu-syyskuu) Klubiravintola Slotteen, kesän jälkeen työtä on mahdollista jatkaa Vanajanlinnassa. 
 
Klubiravintola Slotte on Linna Golfin (yksi Euroopan top100-kentistä ja Skandinavian parhaita) yhteydessä sijaitseva klubiravintola, joka palvelee toki myös muitakin asiakkaita. Olemme perustamisesta lähtien olleet vuosittain top 3 – golfravintoloita Suomessa. Golfkenttä ja ravintola sijaitsevat arvostetulla Vanajanlinnan resort-alueella. Ravintolaa operoi ruoastaan ja palvelustaan tunnettu Vanajanlinna Oy.
 
Työtehtäväsi koostuvat monipuolisesti erilaisista ravintola-alan työtehtävistä, kuten kassatyöskentelystä, buffet-tarjoilusta ja pöytiintarjoilusta. Tyytyväinen asiakas on sinulle lähtökohta ja haluat olla luomassa eurooppalaisempaa ravintolakulttuuria Linna Golfin ympäristöön. 
 
Omaat reippaan ja iloisen asenteen, jolla teet asiakkaan onnelliseksi tapahtumasta ja palvelutilanteesta riippumatta. Tärkeintä on oikea asenne sekä halu oppia! 
 
Odotamme sinulta valmiutta työskennellä niin aamu- kuin iltavuoroissa ja viikonloppuisin, sillä kauden aikana palvelemme asiakkaita seitsemänä päivänä viikossa.
 
Tarjoamme sinulle paikan yhdessä Suomen vilkkaimmista golfravintoloista, osaavat työkaverit sekä turvallisen työpaikan vakaassa yrityksessä. Saat vastuuta ja vapautta suunnitella omat työaikasi ravintolan edun puitteissa. Henkilökuntaetuina mahtavat henkilökunta-alennukset sekä mahdollisuus opetella golfin salat. Tarjoamme energisen, joustavan ja vaihtuvan työympäristön, jossa viikoittain kohtaat uusia haasteita.
 
Palkkaus sopimuksen mukaan.
 
Kesäsesongin jälkeen/ennen tarjoamme työskentelymahdollisuuksia niin Vanajanlinnassa kuin Levi Spirit -luksushuviloilla Levin Taalovaarassa.
 
 
Lisätiedot ja hakemukset palkkatoiveineen:
Hotelli- ja ravintolatoimenjohtaja Mikko Saariketo p. +358 456 514451
 

Ravintola-apulainen Klubiravintola Slotteen

Oletko aina haaveillut työskenteleväsi Suomen parhaassa golfravintolassa? Nyt se on mahdollista, joten tervetuloa työskentelemään laadukkaan ruokatuotteen, upeiden juomien sekä kahvin tuoksun keskelle. Haemme tarjoilijoita golfkaudeksi (toukokuu-syyskuu) Klubiravintola Slotteen, kesän jälkeen työtä on mahdollista jatkaa Vanajanlinnassa. 
 
Klubiravintola Slotte on Linna Golfin (yksi Euroopan top100-kentistä ja Skandinavian parhaita) yhteydessä sijaitseva klubiravintola, joka palvelee toki myös muitakin asiakkaita. Olemme perustamisesta lähtien olleet vuosittain top 3 – golfravintoloita Suomessa. Golfkenttä ja ravintola sijaitsevat arvostetulla Vanajanlinnan resort-alueella. Ravintolaa operoi ruoastaan ja palvelustaan tunnettu Vanajanlinna Oy.
 
Työtehtäväsi koostuvat monipuolisesti erilaisista ravintola-alan työtehtävistä, kuten buffet-tarjoilusta, tiskauksesta ja pöytiintarjoilusta. Tyytyväinen asiakas on sinulle lähtökohta ja haluat olla luomassa eurooppalaisempaa ravintolakulttuuria Linna Golfin ympäristöön. 
 
Omaat reippaan ja iloisen asenteen, jolla teet asiakkaan onnelliseksi tapahtumasta ja palvelutilanteesta riippumatta. Tärkeintä on oikea asenne sekä halu oppia! 
 
Odotamme sinulta valmiutta työskennellä niin aamu- kuin iltavuoroissa ja viikonloppuisin, sillä kauden aikana palvelemme asiakkaita seitsemänä päivänä viikossa.
 
Tarjoamme sinulle paikan yhdessä Suomen vilkkaimmista golfravintoloista, osaavat työkaverit sekä turvallisen työpaikan vakaassa yrityksessä. Saat vastuuta ja vapautta suunnitella omat työaikasi ravintolan edun puitteissa. Henkilökuntaetuina mahtavat henkilökunta-alennukset sekä mahdollisuus opetella golfin salat. Tarjoamme energisen, joustavan ja vaihtuvan työympäristön, jossa viikoittain kohtaat uusia haasteita.
 
Palkkaus TES.
 
Kesäsesongin jälkeen/ennen tarjoamme työskentelymahdollisuuksia niin Vanajanlinnassa kuin Levi Spirit -luksushuviloilla Levin Taalovaarassa.
 
 
Lisätiedot ja hakemukset:
Hotelli- ja ravintolatoimenjohtaja Mikko Saariketo p. +358 456 514451
 

Kokki Klubiravintola Slotteen

Oletko aina haaveillut työskenteleväsi Suomen parhaassa golfravintolassa? Nyt se on mahdollista, joten tervetuloa työskentelemään laadukkaan ruokatuotteen, upeiden juomien sekä kahvin tuoksun keskelle. Haemme tarjoilijoita golfkaudeksi (toukokuu-syyskuu) Klubiravintola Slotteen, kesän jälkeen työtä on mahdollista jatkaa Vanajanlinnassa. 
 
Klubiravintola Slotte on Linna Golfin (yksi Euroopan top100-kentistä ja Skandinavian parhaita) yhteydessä sijaitseva klubiravintola, joka palvelee toki myös muitakin asiakkaita. Olemme perustamisesta lähtien olleet vuosittain top 3 – golfravintoloita Suomessa. Golfkenttä ja ravintola sijaitsevat arvostetulla Vanajanlinnan resort-alueella. Ravintolaa operoi ruoastaan ja palvelustaan tunnettu Vanajanlinna Oy.
 
Työtehtäväsi koostuvat monipuolisesti erilaisista keittiön työtehtävistä, aamupalasta a la carteen. Tyytyväinen asiakas on sinulle lähtökohta ja haluat olla luomassa eurooppalaisempaa ravintolakulttuuria Linna Golfin ympäristöön. 
 
Omaat reippaan ja iloisen asenteen, sekä luonnollisesti kokin koulutuksen. Aikaisempaa kokemusta tärkeämpänä pidämme kiinnostustasi ruokaan ja haluusi palvella asiakkaita.
 
Odotamme sinulta valmiutta työskennellä niin aamu- kuin iltavuoroissa ja viikonloppuisin, sillä kauden aikana palvelemme asiakkaita seitsemänä päivänä viikossa.
 
Tarjoamme sinulle paikan yhdessä Suomen vilkkaimmista golfravintoloista, osaavat työkaverit sekä turvallisen työpaikan vakaassa yrityksessä. Saat vastuuta ja vapautta suunnitella omat työaikasi ravintolan edun puitteissa. Henkilökuntaetuina mahtavat henkilökunta-alennukset sekä mahdollisuus opetella golfin salat. Tarjoamme energisen, joustavan ja vaihtuvan työympäristön, jossa viikoittain kohtaat uusia haasteita.
 
Palkkaus sopimuksen mukaan.
 
Kesäsesongin jälkeen/ennen tarjoamme työskentelymahdollisuuksia niin Vanajanlinnassa kuin Levi Spirit -luksushuviloilla Levin Taalovaarassa.
 
 
Lisätiedot ja hakemukset palkkatoiveineen:
Hotelli- ja ravintolatoimenjohtaja Mikko Saariketo p. +358 456 514451
 

Kerroshoitaja hotelli Vanajanlinnaan kesäksi

Oletko luonteeltasi ahkera ja reipas tiimipelaaja? 
Haluatko työskennellä korkeatasoisessa ja historiallisessa tapahtumaympäristössä, jossa asiakkaan tyytyväisyys on ykkössijalla?
Mikäli vastasit kyllä, saatat olla etsimämme henkilö!
Etsimme juuri sinun kaltaistasi iloista asiakaspalvelijaa kerroshoitoon Hotelli Vanajanlinnaan.
 
Kerroshoitajana päätehtäväsi on hotellihuoneiden siivous sekä yleisten tilojen siisteydestä huolehtiminen. Meillä pääset osaksi kokenutta ja tehokasta tiimiämme, joka pitää huolen siitä, että saat tehtävään kattavan perehdytyksen. Aiempi työkokemus kerroshoidosta katsotaan eduksi, mutta tärkeintä on halu oppia ja reipas asenne!

Toivomme sinulta joustavuutta ja paineensietokykyä, sillä työtahti on nopea ja työtehtävät vaihtelevia. Hyvä fyysinen kunto on eduksi, sillä työ on fyysisesti vaativaa ja työpäivät vauhdikkaita. Työtä tehdään sekä tiimissä että itsenäisesti, joten toivomme sinulta myös kykyä itsenäiseen työhön. Edellytämme vähintään auttavaa suomen tai englannin kielen taitoa.

Työtä tehdään pääsääntöisesti aamupäivisin ja aamuisin, mutta myös muina aikoina tarpeen mukaan. Työntekijöille on tarvetta viikon jokaisena päivänä, joten olethan käytettävissä myös viikonloppuisin.

Palkkaus määräytyy matkailu-, ravintola- ja vapaa- ajanpalveluiden työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen mukaan.
 
Mikäli kiinnostuit, hae paikkaa mahdollisimman pian. 
Käymme läpi hakemuksia jatkuvasti ja täytämme tehtävän heti sopivan henkilön löydyttyä. 
 
Toivottavasti kuulemme sinusta pian!
 
Oletko sinä etsimämme osaaja? 
Lisätiedot ja vapaamuotoiset hakemukset muusa.kaitala@vanajanlinna.fi 

Mikäli työskenteleminen Vanajanlinna Oy:ssä kiinnostaa, voit myös laittaa meille avoimen hakemuksen:

Meille töihin